Thursday, 26 December 2013

Myöhäiset joulut & nukkevuosi 2013

Moikkelis koikkelis! Pidin blogia hetkisen tauolla ihan vaan mieleni terveyden vuoksi. Mulla on ollut aivan tajuttomasti kokeita (mm. solubiologiaa ja maailmansotia) ja lisäksi olen yrittänyt sisäistää japanin kieltä vähän paremmin, kuuden viikon intensiivikurssilla. Nukkejakin olen kuvaillut sillointällöisesti, mutta en ole saanut aikaiseksi oikein ladattua niitä blogiin. Nyt kuitenkin saatte paketillisen myöhäisiä joulufiiliksiä, sekä katsauksen menneeseen nukkevuoteen.

 Kuusi meiltä jo löytyikin, mutta ostin siihen vähän lisää koristeita. Itse ainakin tykkään kovasti, toivottavasti nukkekansallekin kelpaa. :) Kaikkia nukkeja en saanut tähän pöydänreunalle aseteltua, mutta melko monta kuitenkin. Ryhmäkuvia on niin hankala ottaa, koska 1. kaikki eivät tuppaa mahtumaan 2. parhaillaan ehkä kaksi katsoo kameraan ja 3. dominonappulaefekti - kun yksi kaatuu, niin muut menee mukana. Vuonna 2014 yritän treenailla ryhmäkuvien kanssa, ja saada joku päivä otettua sellaisen ryhmiksen, jossa olisi mukana kaikki nukkeni.









Tiimarin konkurssialesta nappasin viidellä eurolla söpön lasisen kuusen, joka sopi mainiosti pastellisävyiseen huoneeseeni vähän lisää joulufiilistä tuomaan. Mun mielestä tämä kuva on todella kiva värimaailmoiltaan, ja Envy sopii hyvin yhteen tuon lasikuusen kanssa. 


Ronja vietti joulunsa rauhaisessa karvahatussa, mutta mystinen jänis saapui kuokkimaan.

Ja varsin innostuneen oloinen Luca-tonttu sai kunnian avata kalenterin 24- luukun.



Joulun kunniaksi nappasin myös rupulaatuisen yhteiskuvan Nedistä ja minusta tonttuilemassa. (en ole missään aineissa, käytän suurentavia piilolinssejä ja siksi iirikset ovat noin epätavallisen kokoiset)

2013 pähkinänkuoressa

Talvi


Viime talvena lunta oli riittämiin, ja lumikuvia räpsin enemmän kuin tarpeeksi. Amandan ja Monan kanssa kävin maallakin kuvailemassa. Vielä on etelässä kovin ankeaa ja sateista, pitää toivoa että saisi lunta edes parin hiutaleen verran, josko sitten innostaisi enemmän lähteä ulos kuvailemaan nukkeja.

Kevät


Keväällä ei tapahtunut mitään radikaalimpia muutoksia. Amanda vaihtoi tyylinsä alkuperäisen suunnitelmani mukaisesti brunetteen ja kiharaiseen. Sellaisena hän on tähän päivään asti pysynyt, ja mielestäni tuo ruska sopii hänelle kuin valettu! Tytöstä tuli esiin pehmeämpikin puoli kun musta ja piikkisuora kuontalo väistyi.

Kesä



Kesällä meikkailin Mitsukin ja Junon (kuvassa) uusiksi. Pieni ja pippurinen punapääni kaipasi tyttömäisempää lookia, ja tämänhetkiseen meikkiin kaikesta kovuudestaan huolimatta olen tyytyväinen. Lisäksi heinäkuussa kävin Amandan kanssa Saksassa kuvailemassa. Reissu oli mukava, vaikkei kuvitteellinen filmirulla niin kauheasti täyttynytkään.

Syksy




Syksy oli varmaan merkittävintä aikaa vuodesta. Möin Mitsukin uuteen kotiin, ja menetetyn lapsosen tilalle ostin kaksi uutta. Meille muutti Envy (Miku), sekä lisäksi tutustuin Hujoo-nukkejen ihmeelliseen maailmaan (ja rakastuin siihen) Venuksen myötä. Myös viime vuoden syksystä asti meillä lojunut kuori sai itselleen vihdoin sielun ja persoonan, sillä BBB Apolloni Ned sai itselleen nimen lisäksi paidan, kengät ja "sen oikean" peruukin. Meikkikin muuttui astetta voimakkaammaksi, mutta pakko myöntää että nyt rakastan poikaa enemmän kuin koskaan! :)

Uudet nukkeni:
Pullip Miku Hatsune [Envy]
Hujoo Yomi [Venus]
parit Monster High- nuket (en edes muista)

Pois lähtivät:
Obitsu Gretel (modattu) [Mitsuki]

Tavoitteet & haaveet vuodelle 2014:
-Obitsut Nano Haruka & Nano Gretel
-Pullipeista ei minulla ole juuri mitään must have -nukkea (ehkä hyvä niin)
-Hujoo Berry, Lily & "basic"-tyttö
-Mahdollisesti joku MSD- kokoinen BJD-tyttö, mallista ei hajuakaan


Toivottavasti kaikilla teillä oli mukava ja rauhallinen joulu, lisäksi onnellista ja nukkerikasta uutta vuotta 2014 itse kullekin!

Saturday, 12 October 2013

Two new wigs

Kuten viime postauksessa lupasin, nyt siis kuvia parista uudesta peruukista~
As I promised in last blog post, here some pics of couple new wigs~






Tässä myös lähikuvaa Venuksen meikistä. Samanmalliseen peruukkiin törmäsin Lady Nancyn blogissa, ja ihastuin kiharapehkoon oitis. Vaikka mulla jo yksi ruskea kiharapää onkin, niin päädyin silti suklaanruskeaan väriin nähtyäni tämän Hartsilasten kauppapaikalla myynnissä. Ihanan pörheä ja sopii mielestäni kuin valettu! Tummensin hieman tytön kulmakarvoja, kenties vielä hiukan vaaleat mutta taidan jättää tällaisiksi.

Here some close-up of Venus's face up. I saw a similar wig in another blog and instantly fell in love. One day I saw someone selling this wig on a forum and decided to buy this sweet chocolate curly splendor. So fluffy and adorable, suits her very well in my opinion~ I made her brows little darker, still too light but I was thinking about leaving them like so.


























Little Derpingston. Ned sai uuden, silmäpussikkaamman meikin ja tummemman sävyiset puskat. Uusi peruukki on Crobidollin suklaanruskea (taas) hieman parturoitu pörrö, ja aivan ihana. Poju näyttää niin ihanan sieniseltä ja väsyneeltä itseltään! Vielä vähän jotain vaatetta kaipailisi, koska meillä ei ole kuin hametta ja mekkoa jotka ovat hänen egolleen ihan liikaa, joten pitäisi kaivaa ompelukone esiin ja tehdä jotain jolla vähän peittää ihoa. Kulmat ovat aika tummat, mutta toisaalta mitä paksumpi, sen parempi eikös?

Oh my little Mr. Derpingston. Ned got new face up as well, with darker brow bushes and bigger eye bags. His new wig is chocolate (again...) fur from Crobidoll, and it is so fancy. He looks so high and tired, just as I like I wanted. Still missing clothes since I only have dresses and skirts which are too much for his huge ego, but maybe one day I will make something for him. Brows are quite dark but the thicker the better, right?

Tässäpäs näitä. Olen molempien nukkejen nassuihin ja muihin nyt suht tyytyväinen, mutta mitäs te tykkäätte ja tuumitte? Onko toivetta ketä shoottailisin seuraavaksi?

Sunday, 6 October 2013

Some information~


Kuten joku huomasikin, niin kaikki kuvat blogistani ottivat jalat alleen ja katosivat. Ongelma löytyi Picasasta, joka oli muuttanut kaikki blogieni kuvat yksityisiksi, enkä itsekään niitä nähnyt. Sain homman kuitenkin korjattua ja kuvien pitäisi nyt näkyä, sitä juhlistaakseni yksi pikainen räpsy Envystä, joka taisi viedä Reinan peruukin ^^' Nukkepuolelta muita uutisia, että Ned (BJD) on saanut uutta meikkiä naamariinsa, ja postiluukusta kolahti kaksi uutta peruukkia. Koitan lähipäivinä saada fiksua postausta tehtyä niin pääsette näkemään :)

Long story short; Picasa decided to mark all my images as "private", so nobody really was able to see them. I fixed the problem and now things are rolling again. Envy stole Reina's wig, I re-made Ned's (BJD) face up and mailman brought me two new wigs. More about them in couple days.

Good night!

Thursday, 19 September 2013

Tracon meetup & Venus' face up!

Monet ovatkin jo Tracon-postauksensa tehneet, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Siellä siis nukkemiittailimme, emme tosin järin kookkaalla porukalla. Ilmeisesti miitti oli kahteen osaan jakaantunut, vaikka tapaamispaikka olikin kaikilla sama. Noh, kiitos kuitenkin kaikille uusille ja vanhoille naamoille joita miitissä tapasin! Oli kiva vaihteeksi miittailla muitakin kuin vain PK-seudun nukkeilijoita. :>



 Bo on yksi ihanimmista nukeista ikinä ja oli mahtavaa nähdä hänet livenä ♥








Aivan aivan, Venus sai siis vihdoin maalia naamaansa! Tuo kuva nyt on mitä on, mutta kyllä siitä selvää saa. Nukelle ei ole vielä ostettu omaa peruukkia, joten jätin kulmat vaaleiksi ihan sen takia, että ne saa sitten myöhemmin väritettyä kuosiin. Varjostin leukaa, nenää, otsaa ja mitä nyt yleensä kuuluukin, ja bluhsailin urakalla. Alaripset ovat ihan hailakan ruskealla, mutta suunnittelin kuitenkin jossain vaiheessa päivittäväni meikkiä hieman, joten eiköhän ne siihen saakka palvele. Huulet ovat aivat ihanan muotoiset ja niitä oli kiva meikkailla ♥

Oikeanpuoleisessa kuvassa Hujoo Pullipin rinnalla kokovertailun vuoksi. Nää nuket ovat kyllä aivan ihania, eikä Venus todellakaan jää ainokaiseksi Hujookseni :)

Wednesday, 4 September 2013

Two new little ones! ♥

I'm SOOO excited!♥

Tänään oli siis siitä harvinainen päivä, että kuten viime postauksessa uhkailin, niin hankin kuin hankinkin kaksi uutta nukkea. Molemmat tulivat samana päivänä vähän vahingossa, mutta toisaalta eivätpä osanneet valita parempaa päivää, uutukaiset piristivät kummasti penkin alle menneen yhteiskuntaopin kokeen jälkeen :) Koulun jälkeen käväisin ostamassa Marylta erään Pullip- neidin, ja sieltä päästessäni äiti soitti että postissa olisi paketti noudettavissa. Aloitan tyttöjen esittelyn jälkimmäiseksi mainitusta mysteeristä:

Today was a rare day because I got not one - but TWO dolls! They came on same day by an accident, but after failing my society studies exam they really cheered me up :) After school I went to buy a Pullip and when I was on my way home mom called me and told there was a packet waiting for me in post office. I will start introducing these lovely ladies from the latter mystery:

Tällainen paketti tuli! Kulma oli kyllä ihan ehjä, mutta uteliaisuuksissani menin sen repimään

Here it is! I was too curious and had to rip that corner
Kuplamuoviuumio & lahjapaketti

Bubble wrap mummy & gift box
Hujoohan se! Tiesin nukkejen varsin jännästä pakkauksesta, joten en säikähtänyt. Oikeastaan luulin ettei tässä olisi edes mitään kuplamuovia, sillä ainakin Junkyspot pakkaa Hujoot ilman minkäänsortin pehmusteita.

It's a Hujoo! I knew they don't usually pack these dolls with any cushions so I didn't freak out. Actually I was expecting for less, because at least Junkyspot packs their Hujoos quite rough.
Nuken malli on Hujoo Yomi, johon päädyin tuon ihanan kalasuun myötä. Noiden taustalla näkyvien juttujen tarkoituksen selvinee teille myöhemmin.

This mold is Hujoo Yomi, which I chose mainly because of that adorable mouth. I will explain those white thingies later.
Täydellinen sivuprofiili~

The perfect profile~
Söpö pikku laatikko ja Mimiwoon käyntikortti

Cute lil box and Mimiwoo's business card
Kauniin violetit lasisilmät

Beautiful purple glass eyes



Tässä siis pään sisustaa. En tiedä näkyykö kuvista, mutta se oli täynnä jotain mustaa shaibaa :c 

Nuo valkoiset jutut siis, ne ovat kumiset pidikkeet silmille. Silmä kuoppaan ja tuo sille tarkoitettuihin tappeihin kiinni. Nämä lenkit mahdollistavat silmien liikuttelun myös pään etupuolelta, sormella kääntämällä. BJD:istä poiketen silmät eivät tarvitse sinitarraa ja ovat liikuteltavissa ja toisin kuin Pullipit, nämä kykenevät liikuttamaan silmiä (luonnollisestikin) mihin suuntaan tahansa.


Here's how is the inside of the head. I don't know if you can see it, but the head was full of some random black stuff :c
So, those white, rubbery thingies. They are meant to hold the eyeballs in place. You can move their eyes just with your finger, even without opening the head itself. So unlike BJDs, Hujoos need no eye putty etc. to hold their eyes and comparing to Pullips, these little ones can move their eyes in any direction.





Peruukkikoko on 7-8' ja koska omankokoinen tukka ei vielä ole edes tilattuna, niin laitoin tämän väliaikaisperuukiksi. Vielä meikki naamaan ja vaatetta ylle, niin tästä tulee varmasti oikein soma!

Her wig size is 7-8' and since I haven't even ordered her wig yet, this one will do just fine. Still missing face up and some nice clothes and I'm sure she'll be adorable!
Ja Pullip josta puhuin on tottakai...

And the Pullip I was talking about was ofc...
Miku Hatsune!  (Says the one who was never supposed to buy any Vocaloid dolls)
Olen nuken kolmas omistaja, ja ensimmäinen oli saanut sen melko pahaan jamaan. Vaikka aionkin vuorenvarmasti tilata hänelle uuden tilalle (mintunvihreä!!), niin päätin kuitenkin yrittää saada tästä nykyisestä reuhkasta vähän siedettävämmän.

I'm the third owner of this doll and the first one really messed up her wig. Tho I will definitely re-wig her (mint green!!1) I decided to try making this current wig less... shaggy.
BEFORE
AFTER
Vaikka itse sanonkin, niin ihan hyvähän siitä tuli. Lettien lisäksi siistin myös edestä ja kynin tuon takatukan.

I gotta say it turned out quite well. Besides the ponytails I also cut that mullet and trimmed her bangs a bit.

One finished
Menin letit tuollaiset harjan ja saksien kanssa aina osio kerrallaan läpi. Pyrin leikkaamaan hiusta vain poninhännän "keskeltä", siten että pituus pysyisi kuitenkin kutakuinkin samana.


I went through the hair one section at time. I tried to cut hair away only from the middle of the tail and keeping the length about the same.
En koskaan suunnitellut Mikua, mutta koska Mary tarjosi omaansa, lähes priimakuntoista yksilöään vallan huokeaan hintaan (kymmenet laskettavissa yhden käden sormin), niin tartuin syöttiin. Laatikon ja ständin puutetta, sekä tuota peruukin kuntoa lukuunottamatta nukke on mielestäni loistokunnossa ainakin omiin tarpeisiini. Toinen purjoista vielä uupui, mutta miulle luvattiin se sitten perässä lähetettäväksi :D

I never planned buying a Miku, but Mary was selling hers for such a low price I just couldn't refuse it. Besides missing box and stand (+this wig) the doll is in perfect condition, at least for me. I currently have only one leek, but she promised to send it me afterwards :D
Tässä vielä kumpainenkin rakkauspakkaus. Miku sai nimekseen Envy (lausutaan "envi"), jonka pöllin Scott Pilgrimistä (jollet ole lukenut, niin suosittelen!) ja Yomin nimeksi siunaantui Venus, ei keneltäkään pöllittynä ^^

And here are my little lovechildren. Miku's name shall be Envy, stolen from Scott Pilgrim (which I totally recommend you to read!) and Yomi's name is Venus, stolen from nobody ^^
Kaljuileva Reina lainasi tukkaansa

Bald Reina lent her wig
Ja Envyn pitkän tukan suojaksi väkersin tällaisen kampauksen~

And to protect Envy's long hair I did her this nice hair-do~

[Olen menossa Traconiin todennäköisesti näiden kahden palleroisen kanssa, jos minua näkee niin toki saa tulla moikkaamaan jos viitsii/haluaa/jaksaa/tahtoo/uskaltaa :D Saatan vain ynähtää takaisin mutta yritän olla sosiaalinen! En vielä tiedä ekan päivän asuista, mutta sunnuntaina ainakin hengailen pinkissä Slowpoke- kigurumissa ja tod. näk. pinkissä peruukissa. Hihhuloin luultavasti karaokessa muiden korvia särkemässä ja pahoinpitelemässä. Lauantaina olisi tarkoitus pyörähtää Pullip- miitissä, kenties myös Gyary Finlandin tai Hartsilasten miitingissä mikäli uskallan]

♥ Thanks for reading, I hope you guys enjoyed! ♥

(pps. Pahoittelen tekstin leveyden pomppimista, EN VAAN OSAA laittaa sitä samanlevyiseksi)