Showing posts with label picfic. Show all posts
Showing posts with label picfic. Show all posts

Monday, 27 April 2015

Picfic: It's a girls' thing (+new doll!)


Hola taas! 

Tyttydyy, aloitan postauksen vilauttamalla hieman uutta neitostani kuvalla, johon instagram-seuraajani ovatkin jo kenties törmänneet. Hän saapui Australiasta vain viikossa, eli huomattavasti odotettua nopeammin. Peruukin olin ostanut aikaisemmin Hartsilasten kirpparilta, mutta pelkäsin, ettei siinä olisi tarpeeksi hiusta prinsessalle, jolle olin nimenomaan kaavaillut valtavaa kiharapilveä. Kuvasta ei näe kokototuutta, sillä olen pinnein yrittäänyt saada kutrit jotenkin edustuskuntoon, mutta todellisuudessa pehkosta riittäisi vaikka muille jakaa : D Sen pidemmittä puheitta, *torvien pärinää*...




Charlotte! (a.k.a. Charly/Charlie)

Käyn tällä hetkellä lukion valokuvauskurssia, ja jo näiden kahde oppitunnin jälkeen koen, että olen oppinut saamaan paljon enemmän irti kamerastani. Olemme käyneet vielä aikalailla perusjuttuja, ISO-arvoja ja sellaista, mutta niidenkin oppimisesta olen hyötynyt. Olen innostunut nukkekuvailustakin uudestaan, sillä on kiva päästä soveltamaan opittua asiaa käytännössä, joten varautukaa kuvaspämmiin lähitulevaisuudessa :D Byul-tyttöni pääsivät kameran eteen keikastelemaan äitini vanhan punaisen salkun kanssa. Nykyään salkku palvelee säilytyspaikkana nukejen vaatteille (osalle siitä järkyttävän suuresta määrästä) ja kuinkas kävikään kun tytöt onnistuivat löytämään sen... En ole varma lasketaanko tämä lattean juonensa vuoksi ennemminkin photoshootiksi kuin kuvatarinaksi, mutta koska jonkinlaisia tapahtumia tässäkin kuvataan, niin menkööt noin.




Aikamoinen aarre löydettiin


Uskallettaisiinko kurkata sisälle?




Täällähän on vaikka mitä!


Voih, niin paljon kaikkea!

Hyppää sekaan vaan!


Sylin täydeltä erilaisia, ihania vaatteita~

Mutta minne Mona katosi?

Katso mitä täältä löytyi


Alex ei tyylitarkkuudestaan huolimatta tajua moista innostusta yhden vaatekasan vuoksi, mutta se taitaakin olla vain tyttöjen juttuja.

Saturday, 9 June 2012

Pics & fics

Heipähei taas kaikille! Tänään luvassa kuvatarina, mutta se ei sisällä juurikaan toimintaa, lähinnä vaan keskustelua ja pohtimista. Tämä onkin sitten viimeinen postaus vähään aikaan syystä X, joka paljastuu sitten tarinassa ^^. Ennen tätä kuitenkin ikivanhoja kuvia Lucasta & Ronjasta.

Aloha everybody! Today is time for picfic, but it doesn't really have any action, mostly just talking and thinking. This is the final post for a while because reason X, which I will reveal bit later ^^. BUT before that, some old pics of Luca & Ronja.





 Tuo viiva on sellanen jännä millasia tulee lentokoneista :D

That random line is made by an aeroplane :D



 Amanda wanted to be in some pics too...



Noniin ja viimein tarinaan. Ensin hieman tietoja; Eli syy postauksettomuuteen tulee olemaan ulkomaanmatka, lähden parin päivän päästä ja olen siellä noin viikon. Joku onnekas nukke pääsee mukaani, MUTTA vain yksi (koska rajoitettu tila matkalaukussa). Tarinassa tapellaakin siitä, että kuka on tämä valittu. Alex kaipaa uutta peruukkia mutta vielä ei myyntiin ole tullut sopivaa (ostan Suomesta) ja Lucalle päätin huvikseni kokeilla vaaleanruskeaa pörröä mikä varastosta löytyi. Mites on, sopiiko?

Okay now to the story, at last. First some information; So the reason to my break is a trip abroad. I'm leavin in few days and will be back in about one week. Some lucky bastard (doll) will come with me BUT only one. Who? So in this story they are fightin about who is this chosen one. Alex still needs a new wig (I'm gonna buy it from Finland) and I decided to try a light brown wig for Luca, just for fun. What do you think, good huh?


 Nuket ovat kokoontuneet pohtimaan, kuka pääsee ulkomaille. Eikä minne tahansa, vaan Japaniin! Ja tottakai kaikki ovat aivan innoissaan lähdössä.

Dolls are gathered together to decide, who will go to travel. And not just anywhere, to Japan! And of coure everybody is eager to go there.

 Amanda: Mä oon jo kuiteski melkeen kolme vuotta täällä asunut (whoa...) ja vielä en kertaakaan ole mihinkään päässyt lähtemään joten olis varmaan mut vuoro...

Amanda: Well I've been living here for almost three years nao (whoa...) and still haven't been anywhere so I think it's mah turn.

 Nella: Nii-in mutta kukas täällä on pääasiassa siivoillut, kokannut ja ties mitä? (No Alex mutta...) Minä olen kyllä loman ansainnut. Sitäpaitsi minulla on tuttuja sielläpäin joten olisi kiva käytä tapaamassa heitä.

Nella: True, but who here has mostly cooked, cleaned and all for you? (Well Alex butbut...) I have really deserved a vacation. Plus I have some friends there so it would be nice to meet them.

 Isadora: Minäkin mielelläni lähtisin, sillä matkaan sisältyy myös pari reissua Turkkiin ja no, eihän rusketus paha olisi, mihänän olen kuin mikäkin kalkkilaivan kapteeni. Toisaalta jos minä lähden niin lähtee myös Ronja, sillä vastahan tänne hänen luokseen pääsin enkä mielelläni häntä jälleen hylkäisi.

Isadora: I'd really like to go too, because the journey includes a couple of visits to sunny Turkey and tanning isn't bad, is it? And I really am sooo deathly pale, I need color! But if I go that means Ronja will come too cuz I don't wanna leave her, I just found her after many long years.

 Ronja: Antaa mennä vaan, älä suinkaan anna mun estää...

Ronja: Just go for it, I don't wanna block you...

 Isadora: Aha, okei sitten! Paras pakata laukutkin jo valmiiksi :)

Isadora: Aha, okay then! I better back my bags already :)

 Luca: Ispe ei sillä ettetkö olisi hyvä valinta, mutta minusta olisi hyvä antaa muillekin tilaisuus. Sinähän kuitenkin olet jo matkannut ties  miten ennen tänne tulemistasi.

Luca: Isa, I'm not saying you're a bad choice but I think others need a change too. Plus you already was travelin lot before you came here.

 Luca: Itse sain matkailusta kyllä ihan tarpeekseni silloin jouluna, tiesittekö muuten että postissa ollaan aika kovakouraisia pakettien suhteen....

Luca: In fact I got enough of traveling last x-mas. Btw do you know how rough they are with packets in post...

 Alex: Itse olen niin vanha ja raihnainen että mielihyvin annan tilaisuuden jollekin toiselle...

Alex: I'm so old and decrepit that I'm happy to give this opportunity to someone else ...

 Alex: Ronja? Mites sinä?

Alex: Ronja? How about you?

 Amanda: Ronja nyt ei selviäis päivääkää Tokiossa. Eksyis vaan saman tien.

Amanda: Ronja *hah* she couldn't survive even one day in Tokyo. She would just get lost there.

 nom

 Nella: Jollei ratkaisua muuten löydy niin kannatan perinteistä kivi-sakset-paperi-menetelmää.
Yht'äkkiä kuului kova tömähdys.

Nella: Unless we otherwise can't find a solution I support the traditional rock-scissors-paper method.
And suddenly there was a hard thump.

 Nella: ...Mikäs se oli?

Nella: ...Dafuq was that?


 Luca: Hitto Mona mene muualle kiipeilemään, mähän sanoin että kaadat mut vielä!

Luca: Damn Mona go climbing somewhere else, I told ya you will fell me!

 Mona: Möff?

 Ronja: Jos mielipiteelläni on väliä, niin sanoisin että Mona voisi lähtä.

Ronja: If my opinion matters, I'd say Mona could go.

 Isadora: Mona?
Ronja: Niin. Pieni, söpö, kuvauksellinen ja kaikki näemmä rakastaa sitä.

Isadora: Mona?
Ronja: Yea. Small, cute, picturesque and everybody seems to love her.

 Alex: Mutta enpä tiedä miten pikkuruinen lapsi pärjäisi suurkaupungissa yksikseen.

Alex: But I'm not sure how a tiny child would survive in the middle of huge metropolis by herself.

Sorry about the quality....
Amanda: Päästäisitte mut nyt vaan lähtemään niin saataisiin tämäkin päätökseen...

Amanda: Just lemme go and we'll finish this.

Tällaista taistoa käyn itse mielessäni. Kuitenkaan en kovin montaa kertaa Japanissa käy ja näin. Isadora, Alex & Ronja ei ainakaan ole lähdössä koska tiputtelevat raajojaan miten sattuu (Isadora etenkin) joten Mona on johdossa ja häneen varmaan päädynkin. Lisäksi pieni koko on etu, sillä se vie vähän tilaa laukussa :D

Seuraava postaus tulee... En tiedä, varmaan 20.6. tai sen jälkeen joten siihen asti näkemisiin :3

All this fighting is still going on in my head. I'm sure I won't go to Japan that often and so. Unfortunately Isadora, Alex & Ronja can't come because they like to drop their limbs (especially Isadora) so at the moment Mona is on lead and I'm quite sure she will come. Plus she is small = takes less space in mu bag :D

Next post will come... I dunno, maybe 20.6. or after that so until that, goodbye :3

さよなら~

Sunday, 15 April 2012

KT: Nice to meet ya! Osa II. + miittiräpsyjä & Juno

Tässä tulee kuvatarinan kakkososa :3 Ennen sitä, olethan varmasti lukenut jo ykkösosan? Mutta ensiksi, hieman sekalaisia miittikuvia.

Here comes the second part of the picfic :3 Before that, make sure you read the 1st part. But first, some random meeting pics.




 Terskasta Terukistahan ei naamakuvaa ole mutta komiat kengät ainakin löytyy :'D







 Tämän kuvan napsaisin toisesta miittipöydästä :>




 Seuraavat kuvat myös toisesta miittipöydästä. Ekaa kertaa bongasin toisen Andrew'n miitistä




 Mona pääsi taas kaveriaan tapaamaan (jonka kanssa hengailtiin halloween- miitissäkin)


 Eipä suostunu kääntymään mutta tässä kaljuilee Amanda ja Kasumi joilla molemmilla meikit minun käsialaani :>

 Ja tämä ei ole miitistä, vaan tämä on tuosta uusimmasta hankkeestani ihka ensimmäinen kuva ♥
On se vaan nätti :<

 Ja vielä rasitan teitä ennen tarinaa parilla kuvalla Junosta, jonka simmut sitten otti ja hukkui postiin (ketuttaako edes) joten se saa nyt käyttää Pullip Grellin silmiä, näytti miten typerältä hyvänsä.

And still before story I want to show you these pics of Juno, who's eyes never arrived so I put her Pullip Grell's eyes, no matter how stupid it looks. :d

 Koko asu sukat mukaanlukien minun tekemiä. Settiin kuuluu myös lilaraidallinen huppuliivi mutta siitähän en tietenkään ottanut kuvaa.

Her full outfit included socks is made by me. There also belongs a hooded vest in this set but ofc I didn't take a pic of it.



Ja viimein itse tarinaan, toivottavasti pidätte :>


And finally to the story, hope you like it c:


Amanda: Hyvä että VIHDOIN tulit!
?: Juu, otin heti ensimmäisen lennon kun olin kuullut uutiset.


Amanda: Good you're FINALLY here!
?: Yeah, right after hearing the news I took the first flight here.

Amanda: Näyttelen vähän paikkoja - Täs meidän pieni olkkari, jossa on Nella ja Alexandar.


Amanda: I'll show you our home - here's our tiny living room where is Nella & Alexandar.

Amanda: Yläkerrassa on Mona ja jotain sekalaista sakkia.


Amanda: upstairs there is Mona & some random ppl.

Amanda: Ja tottakai on myös Luca & Ronja, mutta ne lähti pihalle.
?: Onko Rad... Ronja se punapää?


Amanda: And ofc there's also Luca & Ronja but they went outside.
?: Is Rad... Ronja that redhead?

Amanda: Joo on mutta kuis?


Amanda: Yea but why?

?: Ei mietin vaan.


?: No I were just thinking.

Ronja: Nella! Ulkona oli jo vaikka miten vihreää ja olen varma että kohta kevät tulee!


Ronja: Nella! There was so green outside, I'm sure spring is coming soon!

Nella: Kiva, entä mitäs Luca tykkäsi?


Nella: Nice, and how did Luca like it?

Luca: Pfft...

Alex: Meille tuli muuten vieras, käykäähän morjestamassa.


Alex: We have a guest btw, go to say hi for her.

Amanda: Tuoltahan ne jo tulee!


Amanda: They're coming!

Ronja: Taas tuo nainen...


Ronja: That woman again...

?: Kiva tavata taas, Ronja

?: Nice to meet ya again, Ronja

Ronja: I-....

?: *virn*

*grin*

Ronja: ISIDORA?

Ignoratkaa sormet / Ignore my fingers -.-''

*taklaus*


*tackle*

Amanda: Et sinä vaan Luca noin innokkaana ollut kun me tavattiin


Amanda: Luca U wasn't that eager when we met

Luca: Voin mä halata jos sä haluat

Luca: I can hug ya if you want...

Ronja: Mutta miten oikein löysit tänne? Ja miksi näytän tuollaiselta?


Ronja: Mut how... how did you get here? And why you look like that?

Isadora: Ajat ovat muuttuneet, sisko. Enpä usko että tuokaan on sinun luonnollinen hiusvärisi. Niin ja tuo Amanda otti yhteyttä ja kertoi että olit täällä ja tottakai olin niin innoissani ja riensin tänne heti ensimmäisellä lennolla. Niin ja nykyään olen Isadora,
Ronja: Amanda? Se siis auttoi minua?

Isadora: Times have changer, lil sis. I dun believe that's your natural hair color either. Yea and that Amanda told me you're here and I was so excited and came with the first flight. Oh and by the way, nowadays I'm Isadora.
Ronja: Amanda? She helped me?

Amanda: En vain kestänyt sitä ainaista valitustasi...


Amanda: I just couldn't stood that your endless complaining...

Ronja: Miten vaan... Autoit kuitenkin ja kiitos siitä. Mutta IsAdora, missä oikein olet ollut kaikkena tänä aikana?

Ronja: Whatever, you helped me anyway and thanks about that. But IsAdora, where have you been all this time?

Isadora: Missä milloinkin mutta pääasia on että nyt olen täällä :>


Isadora: Here and there but now I'm here and that's only what matters :>

Tosiasiahan on että Isadora on asunut meillä jo suunnilleen kuukauden, olen vaan harmillisen saamaton kuvaaja >)  Toivottavasti kuitenkin tykkäsitte! Loppuun vielä kuvia tämänhetkisestä porukastani ja pari dollmaker- luomusta.

The truth is that Isadora has been here about one month and I'm just lazy to make picfics >) But I hope you liked this anyway! To the end some pics about my family at the moment + couple doll maker creations.








Nella & Amanda

Ronja & Isadora


Ja Alex kaipaa peruukkia...


And Alex is missing a wig...