Monday 27 April 2015

Picfic: It's a girls' thing (+new doll!)


Hola taas! 

Tyttydyy, aloitan postauksen vilauttamalla hieman uutta neitostani kuvalla, johon instagram-seuraajani ovatkin jo kenties törmänneet. Hän saapui Australiasta vain viikossa, eli huomattavasti odotettua nopeammin. Peruukin olin ostanut aikaisemmin Hartsilasten kirpparilta, mutta pelkäsin, ettei siinä olisi tarpeeksi hiusta prinsessalle, jolle olin nimenomaan kaavaillut valtavaa kiharapilveä. Kuvasta ei näe kokototuutta, sillä olen pinnein yrittäänyt saada kutrit jotenkin edustuskuntoon, mutta todellisuudessa pehkosta riittäisi vaikka muille jakaa : D Sen pidemmittä puheitta, *torvien pärinää*...




Charlotte! (a.k.a. Charly/Charlie)

Käyn tällä hetkellä lukion valokuvauskurssia, ja jo näiden kahde oppitunnin jälkeen koen, että olen oppinut saamaan paljon enemmän irti kamerastani. Olemme käyneet vielä aikalailla perusjuttuja, ISO-arvoja ja sellaista, mutta niidenkin oppimisesta olen hyötynyt. Olen innostunut nukkekuvailustakin uudestaan, sillä on kiva päästä soveltamaan opittua asiaa käytännössä, joten varautukaa kuvaspämmiin lähitulevaisuudessa :D Byul-tyttöni pääsivät kameran eteen keikastelemaan äitini vanhan punaisen salkun kanssa. Nykyään salkku palvelee säilytyspaikkana nukejen vaatteille (osalle siitä järkyttävän suuresta määrästä) ja kuinkas kävikään kun tytöt onnistuivat löytämään sen... En ole varma lasketaanko tämä lattean juonensa vuoksi ennemminkin photoshootiksi kuin kuvatarinaksi, mutta koska jonkinlaisia tapahtumia tässäkin kuvataan, niin menkööt noin.




Aikamoinen aarre löydettiin


Uskallettaisiinko kurkata sisälle?




Täällähän on vaikka mitä!


Voih, niin paljon kaikkea!

Hyppää sekaan vaan!


Sylin täydeltä erilaisia, ihania vaatteita~

Mutta minne Mona katosi?

Katso mitä täältä löytyi


Alex ei tyylitarkkuudestaan huolimatta tajua moista innostusta yhden vaatekasan vuoksi, mutta se taitaakin olla vain tyttöjen juttuja.

1 comment:

  1. Nyt hävettää, en ole lukenut tätä blogi vähään aikaan, vaikka täällähän on (ainakin mulle) uusia postauksia. Mutta siis syys kommentoitiini on, että vau sä oot hankkinut dalin! :) Ihan lemppareitani pullip-perheen nukeista ja ootan innolla, että pääsen näkemään lisää kuvia. :) :)

    ReplyDelete