Friday, 19 February 2016

I'm back - for good

Moi! Mä olen Svenja, ja haluaisin aloittaa blogin puhtaalta pöydältä. En nyt varsinaisesti puhtaalta, mutta palata jälleen säännöllisen kirjoittelun pariin. Elämäni on tällä hetkellä melkoisen hektistä, sillä teen kahta työtä ja tekemistä riittää, ja nuket ovat olleet mulle koko tän ajan sellainen pakokeino arjesta. Saan toki toisessa työssäni olla lähes koko ajan nukkejen ympäröimänä ja touhuilla niiden kanssa, mutta ei se kuitenkaan ole ihan sama asia kuin katella kotona Netflixiä samalla kun näpertää jotain mekkoa.

Ennen kuin ihan meen ohi aiheen, niin blogi on saanut uuden, graafisemman bannerin, josta tykkään. Pullip-profiilit löytyvät nyt kaikki yhdeltä samalta sivulta, ja yleisilme on muutenkin selkeämpi. Työtä siinä vielä on, mutta parempaan päin ollaan menossa. Jatkossa aion kirjoittaa vain suomeksi, koska äidinkielellä verbaalinen ilmaisuni on huomattavasti vahvempi, eikä mene energiaa sopivien käännösten miettimiseen. Pää tursuaa ideoita, ja instagramiani en viitsi hukuttaa nukkejuttuihin, joten mikäs olisi rakasta blogiani parempi paikka esitellä luovuuteni hedelmiä. "Puhtaalta" pohjalta on hyvä aloittaa, toivottavasti muutama aktiivinen lukijakin liittyisi mukaan ^^


Lisäksi notta saataisiin jotain uutta ja mielenkiintoistakin sisältöä, tässä uusin kokeiluni, jonka sain toissapäivänä valmiiksi:












Kyseessä siis Little Pullip Romantic Alicen pää (joka saapui syöpyneenä ja ilman pään sisuksia...) jolle sitten annoin uuden elämän Azonen kehossa. Pikku tirriäinen ei ole juuri kämmentä suurempi, pyrin pitämään mittasuhteet samoina kuin isoissakin Pullipeissa, mutta kaikki vain pienennettynä puoleen. Kropan liikeradat ovat vielä vähän hakusessa (ja posetus erittäin kankeaa, koska en ennen ole päässyt Azoneja käsittelemään) mutta kyllä se tästä pikkuhiljaa... Pikkuobitsu oli vähän liian taaperonpyöreä mieleeni - joskin ihan suloinen sekin - mutta tykästyin todella tähän hentoon vartaloon, ainoa ongelma tällä hetkellä on vaatteiden löytäminen :D Muuten oikein onnistunut kokeilu, näistähän saisi mainioita lapsia nukeille? 

Sellaiset setit täl kertaa, seuraavalla jotain uutta :3

6 comments:

  1. Suloinen little, onko tuo siis picco neemo vartalo? Näyttää tajuttoman kivalta kyllä :)

    ReplyDelete
  2. omg en ees tajunnu että kyseessä oli little, ennekuin se oli isomman pullipin vieressä! Hellanlettas ompas söpöläinen ♥

    tervetuloa takaisin! saanko kysyä, mitä teet siis toisena työnäsi, jos saat nukkejen kanssa touhuta :3?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oon töissä K-alkuisessa myymälässä (en viitsi nimeä mainita, mutta suomalaiset nukkeilijat tietänevät :D) ja perus siivous ym. työn lisäksi oon esimerkiksi obitsuttanut asiakkaiden nukkeja ja sellasta ^^

      Delete
  3. No niin, tämä little se oli, jonka olin nähnyt picco neemon kehossa :)
    Pitikö kauheesti säätää kaulan ja pään yhdistämistä, miten teit sen? Ite oon harkinnu pure neemo XS -kehoa, jos sen löydän!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itse ostin pelkän pään, ja myyjä oli unohtanut ilmoittaa, että nukelta puuttui kaikki pään sisältä. Sen jutun, mihin vartalo kiinnittyy, tilalla oli vain valtava monttu. Päädyin luovaan ratkaisuun ja askartelin pahvista sellaisen härpäkkeen, jolla olen nyt saanut pään pysymään paikallaan. En siis valitettavasti osaa oikein neuvoa, kuinka kroppa istuu ehjälle Littlelle. Mitä googlen kuvahausta olen päätellyt, niin kaulan pitäisi sopia hyvin tuohon, mihin littlen oma kroppa kiinnittyy, mutta Picco Neemon kaula on niin ohut,joten se saattaa vaatia jotain pientä askartelua.

      Toivottavasti sait jotain selkoa selityksistä, ja toivottavasti niistä oli jotain apuakin :D

      Delete