Wednesday 30 May 2012

Tangkou?

Niin mikä? Tangkou on "6th sense Tang Doll group"- ryhmän tuotos. He ovat lauma nukkekeräilijöitä, jotka halusivat luoda oman brändinsä muiden joukkoon. Nuket ovat tehty Kiinassa, kuten myös Pullipit, Blythet ja vähän kaikki, MUTTA näissä ero että tämä on ihan kiinalaista designia, "paras kiinalainen nukke" ja sillä yritetään nuken kautta viestiä ihmisille mm. Kiinan kulttuurista. Nukkeja julkaistaan 6-8 vuodessa joista osa on Limitedejä, jotka ovat kulttuurin, muodin, elokuvien ja satujen inspiroimia.

Nuket ovat keräilynukkeja, kuten Pullipit ja Blythetkin ja niiden suositusikäraja on +14. Ovat oma, melko tuore ryhmänsä (Valmistus aloitettiin 2011) mutta muistuttavat ulkoisesti melko paljon Blythejä. Silmämekanismi on samankaltainen ja näilläkin on väriä vaihtavat silmät. Kahdella nukkemallilla on irroitettava peruukki (karvaa) mutta muilla on hiukset rootattu päähän kiinni kuten esim. Blytheillä, Barbieilla ja My Little Ponyilla.
Nuken nimelläkin on oma merkityksensä; "Tang" = Kiina (lausutaan samoin kuin karkkia tarkoittava Tang) ja "Kou" = Lopputulos, aloituksen/perehdyttämisen hedelmä.

(vapaa käännös, lähde Tangkoun viralliset sivut)


All that was just (Finnish) translation and summary about information that you can find from Tangkou's official page (link above)

Italy, Aussie, England, France

 Tällaisen hain postista monien sotkujen jälkeen. Tottakai loota oli paremmassa kunnossa mutta otin kuvan vasta teippitaisteluiden jälkeen.

This is what I got from post office after many tangles. Ofc the box was in better condition but I took this picture after my figh against tape.

 Oo mikähän se on...

Oo I wonder what it is...

 Kuplamuovia!

Bubblewrap!

 Todella pidän tästä paketista, kaunis design. Kuvasta voipi jo päätellä sisältöä...

I really like this package, beautiful design. This picture can infer the content....

 :me gusta:

Kääreen (?) poiston jälkeen

After removing the wrap (?)






 Silmiä voi liikuttaa myös pystysuunnassa, kuten huomaa. Aika julma katse :D

As you can see, eyes are also moving verticaly. Quite scary, huh :D

 Ei se ole niin paha kun tytön silmien asentoa hieman muuttaa.

Not so bad when you change the direction of her eyes.

 Tässä laatikosta löytynyttä oheissälää

This is what I found from the box.

Ständi, harja ja kampa

Dollstand, brush & comb

Jalkaterät, kumma sydämenmuotoinen nappula ja alkkarit

Feet, weird heart-shaped button thing and panties

Tangkou "Passport" (=passi)

Tottakai otin kuvan joka aukeamasta.

Ofc I took picture of every page.



 (turn your head)


 Aitoustodistus :>

I really like this card <3



 Hrr

 Nukella on irroitettavat jalkaterät (jotta voi käyttää erilaisia kenkiä)

This doll has removable feet (so she can wear many kind of shoes)

Tangkoun ominaispiirre on maalatut/kuvioidut silmäluomet.

Tangkou's special thing is her painted/patterned eyelids.

 Silmämekanismissa on kaksi tappia. Ylempää painetaan ja se vaihtaa silmien suuntaa ja väriä, alempaa nostetaan ja sen tehtävä on sulkea silmät.

The eye mechanism has two pins, upper one is for changing the color & direction of eyes and you push it. Lift the lower one and it closes her eyes.


 focusing <3

Oma suosikkini on varmaan nuo tummanharmaat, pinkitkin ovat ihan kivat. Niin ja tosiaan, näillähän nukeilla ei kulmakarvoja ole lainkaan, siksi osittain hankin otsatukallisen mallin. Nukkeja voi kustomoida siinä missä Pullipeja ja Blythejäkin mutta vielä en ainakaan aio mitään tehdä.

My fav is maybe those dark grey eyes but I like pink ones too. And yea, these dolls doesn't have eyebrows and it's part of the reason why I bough a doll with bangs. Ofc you can customize these as well as Pullips and Blythes but I ain't gonna do anything yet.

Lol

 Keksin myös että mitä sillä sydänjutulla kuuluu tehdä!

I also figured out what to do with that heart thing!


 Nätti sivuprofiili

Pretty side profile

 :D


 Ilmeikäs nukke ainakin on.

At least she's very expressive.




 Tässä kaikki mitä mukana tuli

Here's everything that came with her

 Mekosta lähikuvaa

Dress close-up



Juu elikkäs. Hänen nimensä on Yun (=Varjo, varjoisa) ja hän on sellainen puskahyyppä. "Seinillä on korvat" on hänen mottonsa. Siinä pähkinänkuoressa hänen profiilinsa, ainakin kaikki mitä tähän mennessä päätetty. Toivottavasti jotain uutta saitte tietää tästä tekstistä jotten turhaa taistellut montaa tuntia bloggerin kanssa :D

Yea, so. Her name is Yun (=Shade) and she is kinda a lurker. "Behind the wall there's always an ear" is her motto and so. That's kinda her whole profile, well all I've figured out so far. I hope you liked it and i told you something you didn't already know. Anyway, cya later!

Näkyillään taas~



18 comments:

  1. Ihana, kun saa nyt nähdä omistajakuvia. Vaikuttaa kyllä todella sievältä nukelta. Odotan innolla seuraavia postauksiasi. :>

    ReplyDelete
  2. Tosi mielenkiintonen nukke! En oo ennen tollaseen törmännytkään o.o Kaunis on kyllä :> Hirveän isoista huulista en pidä mutta muuten tosi kaunis :> Oottelen innolla seuraavia postauksia Yun'sta ^^

    ReplyDelete
  3. WOu :OO Tosi jännä! Nassu on vähän niinkuin Blythellä, asu ehkä vähän tylsä, mutta mä ainakin ihastuin silmiin o.o Miten ne muka vaihtaa väriä?? Coooooooooooliaa. Ja vielä ylös ja alas. Vautsi vautsi! ^^ Hihii, en malta odottaa että nään kuvia tytöstäsi :3

    ReplyDelete
  4. Ostaisin tuon ehdottomasti mekon takia, mutten usko että saisin nukkea myydyksi. Melko sievä tyttö kyllä. Jos joskus muutat nukessa jotain niin mua kiinnostais chippien koko ja pään avaus. ;)

    ReplyDelete
  5. Kiitos paljon kaikille ^^

    Allu; tuo värien vaihto tapahtuu samanlailla kuin blythelläkin, eli aina kun tuota nappia painaa (blytheillä ilmeisesti vedetään narua) niin tulee vanhojen silmien tilalle uudet, eli yhteensä nukella on siis neljät silmächipit. Monimutkaista kyllä :D

    Kotoko, vaikken mitään menisikään muuttamaan niin pakko on kyllä jossain vaiheessa mennä tuota ihan uteliaisuudesta sörkkimään kun oon sellasta tutkivaa tyyppiä että aina pakko tutkia ja tuhota joka asia >)

    ReplyDelete
  6. Tääh, sä sait tangkounn! <33 Ihana tuo yksilö niin söpöö! <3 Äsken vielä inhosin noita, mutta nyt tykkään niistä aika paljo. :------------------------D

    Nukkeblogini~ http://eltsunpullipblogi.blogspot.com

    ReplyDelete
  7. No johan on! Olen kyl tangokuista kaikenlaista kuullut, mutta että sie sait sellasen :o Onnitteluni, tyttö on nimittäin veikeän ihana <3 <<(OnkotoiedessanaxD) Säikähin kyllä aika hitosti tota katsetta B-----D Muttamutta; toivottavasti nährään joskus jossai miitissä nii pääsen tylleröä livenä kahtomaan ^o^'~

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tangkou* =A= Jestas ku kiireessä kirjottaa .___.'

      Delete
  8. Ihana nukke! Luulen Kyllä, ettei meille koskaan tangkou (vaimikäseoli)kotiudu... Kiva postaus :)

    ReplyDelete
  9. Mielenkiintoinen postaus. Olen näistä nukeista firman kuvia katsellut ja tuntuivat silloin jotenkin kiinnostamattomilta. Mutta nyt kun luin näin hommaan pureutuvan postauksen niin lämpenin näille. Pitääpäs katsella neitejä jatkossa tarkemmin.

    Ihania ilmeitä neidillä <3 Erityisesti nuo vihreillä silmillä olevat. Ainoa aisa joka minua oikeastaan näissä enää tämän valaisevan juttusi jälkeen on tuo kulmakarvojen puute, mutta sekin tosiaan ratkeaisi kun ottaisi siveltimen kauniiseen käteen. Ehkä, ehkä...

    ReplyDelete
  10. England ! ~~ ♥
    Ehdottomasti mun lemppari-Tangkou. Lisää kuvia?

    ReplyDelete
  11. Uh, Tangkout on niin ihania. Blythet used to be nukkemaailman friikkei, mut nää kyl ylitti sen riman yks nolla. Kuulin näist jo joskus viimevuoden puolel, mutten vielkää osaa päättää läheskään et mikä ois mun lemppari.. Tunnen joitain ulkomaalaisia Tangkou omistajia, ja kaikki ihastuneet juuri tähän samaan Englantiin xD Mistä lie johtuu tämä. Kumminkin hienoa nähdä suomalaisia omistajakuvia tästäkin tulokkaasta. Ehottomasti aijon joskus hankkia ja kustomoida. Nukkejen mulkkaus♥

    ReplyDelete
  12. Voi että ♥ Nyt mä sitten haluun tollasen :3 Söpöjä ^__^

    ReplyDelete
  13. Haluisin itekki Englandin ! :3 ja kun omistaja kuvia näin vielä niin huhhuh et on söpönen <3 Saanko kysyy mistä tilasit ? ;w; ite tiiän vaa Joliedoll'in ! :3 ja tota tiiätkö millä malleilla on peruukit ja millä ei ?! :3 kiitos jos vastaat ! ~

    ReplyDelete
  14. Minkä laatuista tuo muovi on? Ei mitään halpiskamaa vaan ihan hyvää?

    ReplyDelete
  15. Oih, kiva. (: Sain juuri tuossa eilen innostuksen näihin Tangkou-nukkeihin, joten oli kiva, kun omistajakuviakin löytyi. Itse oon mieltynyt Aussie Girliin. ^^ Ja kiva blogi sulla!

    Tässä omani:
    http://adventurepig.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  16. Suloisuus<3 Itseltäkin tuo tyttönen löytyy<3

    http://marsun-mydollstory.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  17. Pelottavat silmät mutta upeet vaatteet!

    ReplyDelete